Nostettako tarvitaan?

Näyttää olevan niin, että kuukausi täytyy odottaa bloggamatta, jotta tulisi edes sellaisia kommentteja kuin viime juttuuni. Sehän kertoo juuri siitä, mistä kommentitkin: Ainakin suomalaiset jazzfanit - friikeistä taitaa olla turhaa puhua - ovat vetäytyvää porukkaa, jotka eivät juuri keskustele eivätkä kinaa, vaikka se olisi terveellistä.

Omalta osaltani syytän kylmän rauhallisesti pitkästä tauosta sitä, että työt tahtovat pahoin haitata harrastuksia.

Mutta tässä sitä kuitenkin taas ollaan, yllätys, yllätys, ja olen miettinyt taas sitä, miksei jazz millään saa itselleen sellaista asemaa kuin konserttimusiikki, ooppera, rock ja jopa iskelmä.

Yksi ja ehkä suurin syy on se, joka tulee esille tuossa edellä. Toinen syy voi olla se, ettei jazzin ehkä pidäkään olla elämää suurempaa, mahtipontista eikä teennäistä, kuten nuo hype-musiikinlajit, joihin on nykyään pakko lukea myös asemansa julkisen vallan helmassa vakiinnuttanut niin sanottu vakava musiikki.

Vai mitä sanotte siitä metelistä, mitä on lietsottu Kaija Saariahon uuden oopperan ympärillä? Onneksi se sai paitsi kiitoksia myös moitteita.

Entä sitten se, että Helsingissä järjestettiin oikein iskelmä-gaala? Ja että joka vuosi jaetaan jo Iskelmä-Finlandia? Ja että Iskelmä-Finlandian jakajana on tänä vuonna Markku Johansson, UMO Jazz Orchestran entinen taiteellinen johtaja ja helvetin hyvä torvensoittaja? Ja että vuosi tai pari sitten kyseisen palkinnon valitsija, kapellimestari Raimo Henriksson, pohjimmiltaan jazzmies, meni ja antoi kunnian Matille ja Tepolle? Arvostelukyvyn puutettako?

No, kaikki johtuu tietysti vallitsevasta ja kasvavasta tuottavuuden vaatimuksesta. Eikä jazz juuri tuota kenellekään mitään, etenkään tekijöilleen, joiden kanssa tuottavuuteen tähtäävät eivät tietenkään halua olla missään tekemisissä.

Mutta toisaalta, jazz on rehellistä, maanläheistä, ihmisen kokoista musiikkia, ja kyllähän muutamat meidänkin pienen ja sinnikkään kansamme keskuudesta jazzmuusikoiksi erehtyneet tulevat jollakin tavalla toimeen. Monilla kuuluu olevan suorastaan keikkakalentterit täynnä.

Ja jazz on taiteellisesti voimissaan, vaikkeivät sitä tiedäkään juuri muut kuin ne harvat, jotka sitä tekevät tai ovat sen kanssa jollakin tavalla muuten tekemisissä.

Jos jazzille halutaan toisenlaista asemaa ja nostetta kuin nyt, jolloin sitä diggaavat käyvät harvoissa konserteissa ja kuuntelevat kotonaan levyjä, joita saa nykyisin monesta lähteestä, sitä on nostettava.

Alan toimijoiden tulee kehittää näyttäviä tilaisuuksia, joissa jazzin merkitys musiikin kehityksessä viimeksi kuluneen sadan vuoden aikana tuodaan rohkeasti ja ujostelematta esille, eikä tyydytä siihen, että Emma-gaalassa jaetaan yksi jazzpysti, äkkiä juhlien alkuhetkillä, että saadaan se nopeasti tieltä pois.