Hard Bop Hallelujah!
Nykyisenä rovaniemeläisenä olen saanut Lordia suut ja silmät täyteen, kun kaupunginisät ja -äidit intoutuivat ylenpalttiseen viisuvoittajan palkitsemiseen, intoutuivat ehkä jopa siinä toivossa, että kulttuuripääkaupungin asema olisi tipahtanut syliin samalla kertaa, tai edes viisujen järjestäminen ensi keväänä.
Mutta kaikkeahan ei voi saada, ja hyvä niin, sillä mitä suuremmiksi asiat muuttuvat, sitä enemmän tekijöiltä vaaditaan, ja luvalla sanottuna Rovaniemellä ei taida ihan vielä olla riittäviä resursseja sen enempää euroviisujen järjestämiseen kuin kulttuuripääkaupunkiaseman hoitamiseenkaan, oli se pääkaupunkihakemus nyt miten hyvä tahansa.
Tappion tullessa kuitenkin luvattiin, että niitä kaavailuja ja suunnitelmia, joita hakemuksessa on esitetty, ryhdytään myös jossakin mitassa toteuttamaan.
Mielenkiintoisimpiin kuuluu Suomen Jazzliiton hallituksen varapuheenjohtajana istuvan, Lapin läänin entisen läänintaiteilijan, rumpali Juha Söderin esitys "Rumpu" -tapahtuman järjestämisestä. Rumpuhan on yksi ihmiskunnan vahimmista soittimista, ellei vanhin, ja sitä on eri muodoissa lyöty, isketty, läpytetty, mäiskitty, taottu, jymistelty maailman sivu joka puolella.
Juhan esityksestä keskusteltiin kulttuuripääkaupunkihankkeen palavereissa paljon, ja silmiin nousi huikeita näkymiä monenlaisista mahdollisuuksista tehdä tapahtumasta paitsi näyttävä ja vetovoimainen myös taiteellisesti kunnianhimoinen ja korkeatasoinen, ei vähiten jazz-mielessä.
Mutta kyynisenä ja epäluuloisena sitä ajattelee, että näkis vaan ja kuulis kolinaa. Mistähän nekin rahat tehdään, joilla tuollainen mahtava tapahtuma järjestetään?
Vaikka toisaalta kulttuuritapahtumien järjestämisessä on lopulta kysymys pienistä rahoista, jos katsotaan, mitä suurteollisuudessa kuluu.
Vähällä rahalla Rovaniemelle saataisiin myös se jazzkeskus, jonka perustamista kaupungin jazzyhdistys on esittänyt ja jota herra kaupunginjohtaja ainakin lähetystölle kehui kovin myönteisin sanakääntein ja joka oli esillä myös kulttuuripääkaupunkihankkeen keskusteluissa.
Rumpu-tapahtuman ja jazzkeskuksen toteutuminen edellyttäisivät ehkä jotakin euroviisuvoittoon verrattavaa menestysiskua ja onnenpotkua, jotka herättäisivät isokenkäiset panostamaan asioihin saadakseen myös itselleen kaikesta jotakin hyötyä.
Mieleen nousivat Sun Ran Arkestrat ja näyttävät lavashowt, jotka monella tavalla aikoinaan kiinnittivät yleisön huomion musiikista esityksien toisarvoisiin asioihin.
Heräsi myös kysymys, onko jazzin ongelma se, että keskitytään liikaa musiikkiin eikä oteta yleisöä?
Putaansuun Tomikin sanoi jossakin haastattelussa toivovansa, että Lordin voiton kautta euroviisuihin saataisiin tulevaisuudessa muutakin kuin vain hömppäeurohumppaa, esimerkiksi lisää rock-vetoja tai jopa jazzesityksiä.
Rohkaistukoot siis kutsukilpailun järjestäjät tarttumaan entistä epätavallisempiin esittäjiin, joiden karisma yltäisi reilusti yleisön puolelle, tietenkin musiikin tasosta tinkimättä, ja uskaltakoot jazzmuusikot kehittää värikkäitä lavaesityksiä, pohjalta Hard Bop Hallelujah!
7 Comments:
Blogin viimeisin elonmerkki lienee vuoden takaa... Onkos palsta kuollut vai muuttanut jonnekin?
Matti
第142回 天皇賞 秋 2010 今年の波乱を大予想!出走馬の厳選された情報だけを公開…気になるアノ馬の仕上がり具合とは?さらにオッズやデータを分析し、必勝買い目を導き出す!結果につなげるのはあなた次第!
モバゲーで楽しめるであいがココにある!素敵なであいからちょっとHなであいまで…幅広いであいを提供しております。今までには経験したことが無かったであいを体験していきましょう
マイルチャンピオンシップ予想 オッズに隠された秘密…現場スタッフによるデータ収集、さらに登録馬の血統に関しても徹底して分析済み!出走馬の調整、展開を完全に読む!関係者裏情報を独占公開!
阪神ジュベナイルフィリーズ 2010 枠順から勝ち馬予想!オッズから分かる隠れた注目馬・・・過去の結果やデータから分かる誰もが驚く枠馬を大公開
自分のエロさってどのぐらいなんだろう?と思ったらHチェッカー!年始の期間限定で特別に診断結果に合わせて、異性を紹介するおまけつき!自分と同じぐらいHな異性と知り合えるのですぐに仲良くなれる!
逆援するなら絶対このサイトで間違いないよ!!!すげえ美人が凄い金額でお前の事買ってくれるぜ
Post a Comment
<< Home