Rahoittajille jazzkursseja

Ensimmäisessä blogissani yritin sanoa, että vaikka suomalainen jazz on korkeaa, kansainvälistä tasoa ja vaikka meillä kasvaa ainutlaatuisen koulutusjärjestelmän ansiosta koko ajan uusia lahjakkaita muusikoita, suomijazz ei jostakin syystä saa taakseen samanlaisia arvovaltaisia, vaikutusvallaltaan painavia puolestapuhujia, mesenaatteja ja asian eteenpäin viejiä kuin ooppera, konserttimusiikki, rock ja elokuva, joiden joukosta on nostettu suomalaisia "maailmanvalloittajia".
Sitten olen kuitenkin ajatellut, että ehkei jazzista pitäisi tehdäkään elämää suurempaa taidetta tai tuotetta, koska se saattaisi silloin menettää syvimmän olemuksensa, joka on yksilöllinen, henkilökohtainen ja intiimi.
Tässä on myös jazzin sisäinen ristiriita; toisaalta olisi mukavaa, jos kaikki pitäisivät improvisoidusta, vapaasta musiikista, mutta toisaalta: kuinka monta samanhenkistä kuulijaa yhden ihmisen tai yhden yhtyeen musiikillinen sanoma voi tavoittaa menettämättä persoonallisuuttaan?
Ristiriitaa voidaan yrittää kiertää niin kuin vaikkapa Pori Jazzissa, jossa yrityksessä on monella tavalla surkeasti epäonnistuttu. Kun koetetaan tarjota jokaiselle jotakin, ei lopulta onnistuta tarjoamaan kenellekään oikein mitään.
Pitäisi vain uskoa siihen, että jos minä pidän tästä, niin en voi olla ainoa, monien muidenkin täytyy väistämättä viehättyä tästä, ei kuitenkaan välttämättä tuhansien, ainakaan yhdellä kertaa.
Vaikka jazzia onkin vaikea edistää tältä pohjalta, niin ei sen pitäisi olla mahdotonta. Hankalaa se kuitenkin on, koska julkinen valta ei ole toistaiseksi lähtenyt tukemaan jazzia muuten kuin kutsumalla bandin kerrallaan linnan juhliin kerran vuodessa.
Jazz tarvitsee arvovaltaisen puolestapuhujan, lobbarin eduskuntaan ja opetusministeriöön. Kansanedustajille ja virkamiehille pitäisi järjestää jazzin peruskurssi, jotta päättäjätkin tietäisivät, mistä on kysymys. Kurssilla täytyisi tuoda keskeisesti esille se, että jazz on sadan viime vuoden aikana kehittyneen populaarimusiikin, rytmisen musiikin alkulähde, kantaisä, ensimmäinen maailmanmusiikin laji, jolle on annettava se arvo, joka sille siinä asemassa kuuluu.
Haastattelin yli 20 vuotta sitten Helsingissä trumpetisti Lester Bowieta (se oli se Jukka Haurun ja minun "järjestämä" lehdistötilaisuus, jossa kävimme helsinkiläisen hotellin aamiaisella Bowien ja Roscoe Mitchellin kanssa). Lester avasi historiallista näkökulmaa:
"Afrikassa on soitettu musiikkia tuhansien vuosien ajan, ja musiikki on periytynyt heimojen ja kansojen sisällä soittajaisältä pojalle. Siellä soitettiin samantapaista musiikkia kuin nyt jo 2000 vuotta sitten. Millaista musiikkia länsimaissa silloin tehtiin?"
Jazz ei tietenkään ole vain afrikkalaista musiikkia, vaan afrikkalaisten ja länsimaisten ainesten sulautuma, joka on sadassa vuodessa levinnyt joka puolelle maailmaa niin, että maassa kuin maassa soitetaan nykyisin jo hyvinkin pitkälle omiin kansallisiin perinteisiin pohjautuvaa improvisoitua musiikkia.
Tämä pitäisi saada puhuttua läpi niin sanotuissa valtaa pitävissä piireissä, jotta jazz saisi osakseen ansaitsemansa arvon. Ei siinä tuotteistamista eikä massatapahtumia tarvita, vaan yleisön ja tukijoiden kouluttamista.
Oopperalla ja konserttimusiikilla on vakiintunut asemansa, jota ei aseteta kyseenalaiseksi, rock toimii markkinoiden ehdoilla, mutta jazz putoaa aina väliin, koska siitä tiedetään liian vähän.

9.1.2006